19,00 €
Kirjoituksia kotoa ja sen liepeiltä. Tuokiokuvia vuoroin rauhan ja toimeliaisuuden, vuoroin leikin ja juhlan ääreltä. Ja siitä mikä on aitoa, kestävää –ja ennen kaikkea mikä riittää. Kirjoittaja Hanna-Katariina Monosen Kotoa piirtää tavanomaisesta taianomaista, kolumni kerrallaan.
Kotoa on kokoelma Hanna-Katariina Monosen tekstejä, jotka on julkaistu aiemmin kolumneina Asun-lehdessä ja Finnish Design Shopin Design Stories -sivustolla vuosina 2019–2023.
”Entä jos ei ole mitään määränpäätä, vaan matka on ainoa asia, jolla on merkitystä – tai vielä parempaa, ei ole mitään matkaa: olet jo perillä. Koti on jo olemassa, se on siis valmis.” Näin kirjoittaa paitsi kirjoittajaksi mutta myös ystäväksi ja naapuriksi itsensä määrittänyt, lempeän sympaattinen Hanna-Katariina Mononen.
Kirjoittaja pohtii teksteissään kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia. Oivaltavia huomioita tekevän Monosen mielestä suuret asiat voivat olla olemukseltaan aika pieniä, tai tila on vain mittayksiköitä ja sijainti maantiedettä: asumme kodeissa, mutta onni asuu meissä.
Hanna-Katariina Monosen työmaata ovat tekstit interiööreistä ja muusta tilallisuudesta ja esteettisestä kentästä monipuolisesti, sekä omalla nimellään että myös erinäisten yritysten äänenä. Kirjoittaja on kuulunut myös Asun-lehden ydinryhmään ensimmäisistä numeroista alkaen.
Hanna-Katariina Mononen: Kotoa. Asun / Studio Koskinen Rantanen 2023,
Nidottu, 148 sivua, 110×178 mm, suomi.
ISBN 978-952-94-8462-1.
Haluatko sähkopostiisi kutsuja Asun-lehden tilaisuuksiin, tietoa uusista inspiroivista julkaisuista ja siitä mitä ympärillämme tapahtuu?