Teema Tiimi

Aina ajjankohtainen ja niin monessa toimiva ja moneen muuntuva Kaj Frankin suunnittelema Teema-astiasarja on saanut rinnalleen täydentävän Teema Tiimin. Eri kokoiset kulhot ja lautaset laajentavat kattamisen mahdollisuuksia eri kulttuurien ruokailutapoja ja perinteitä kunnioittaen. Teema Tiimi on toteutettu Frankin ihanteiden mukaan tiimityönä nuorten suunnittelijoiden ja Iittalan oman tiimin kesken.

Tunnelmia

Hopea ja  teräs tuntuvat taas ajankohtaisilta.

Joulukirja

Rikka Kantinkosken ja Virpi Mikkosen tekemä Joulukirja on yksi kauneimmista näkemistäni. Tunnelmalliset, viipyilevät kuvat luovat kiireettömän lempeän olon. Vinkit koristeluun ja lahjoiksi ovat sopivan kokoisia, kauniita ja järkeviä, joulu ei kasva itsetarkoitukselliseksi tekemiseksi, vaan tärkeintä on levollinen yhdessäolo. Ja tyylillä modernisoidut ruokaohjeet vasta herkullisilta vaikuttavat! Cosy Publishing

Önsketräd

Svenskt Tennin uuden joulukoelman helmiin kuuluu Carina Seth Andessonin ja Jacob Solgrenin sunnittelema messinkinen toivomuspuu.  

Tamminiemi

Finlaysonin Tamminiemi-mallisto, tai ainakin pari tuotetta, meni suoraan ostoslistalle. Tamminiemen kuulun saunan inspiroiman kokoelman suunnittelija Liisa Suurla kertoo poimineensa kuvioaiheet saunan ovenkahvan punotusta kuviosta. Kaksi raitaa toistaa vanhoissa valokuvissa näkyvien pyyhkeiden ideaa uudeksi sovitettuna.

Samuji NYC

Samujin New Yorkin liike jatkaa yrityksen hengessä herkkänä, puhtaana ja runollisena. Liikkeen sisustuksen on luonut New Yorkissa vaikuttava suunnittelija Ana Kras. kivilattia, koivurimoitettu katto, seinän ruokotapetit ja ylipitkinä valuvat raskaat verhot luovat kauniin pehmeän taustan Samujin vaatekokoelmille ja kodin mallistolle. Samuji shop NYC, 12 Prince Street, NYC.

Asun + Marimekko lukijailta

Tule ja inspiroidu ihanien tekstiilien monista mahdollisuuksista. Näe miten Asun-lehden tekijät loihtivat erilaisia tunnelmia Marimekon kankailla. Jaa kanssamme pienet ja suuret, yksinkertaiset ja oivaltavat ideat syksyiseen kotiin sekä joulun aikaan. Olet lämpimästi tervetullut lukijatapahtumaan 10/11/2016 Marimekon uusittuun Kampin myymälään klo 18-20. Ilmoittaudu mukaan asun.fi/tapahtumat. Marimekko Helsinki Kamppi Kampin ostoskeskus, Urho Kekkosenkatu 1  

Asun 6/16

Asun 6/16 Nämä ja paljon muuta ihanaa.

Ruskeat

Näissä väreissä ja tunnelmissa nyt.  

Kiitos!

Habitare 2016 Kiitos kaikille teille, jotka kävitte osastollamme! Kiitos kaikille teille, jotka rakensitte kanssamme osastostamme elämyksen!

Asun 5/16

Asun 5/16 Nämä + &New Hanni Koroma Muuto ja paljon muuta mielenkiintoista

Kultainen keltainen

Keltaisen eri sävyt oljesta kultaiseen inspiroivat. Joukkoon hieman musteen sinistä, ruskeanmustaa. Kuvat Rubelli/ &Tradition / Kvadrat / Liberty / Woodnotes  

Aika raottaa verhoa

Kohta on aika raottaa verhoa syksyn suurista tapahtumista, Habitaresta ja paljosta muusta. Me Asun-lehdessä valmistelemme monen muun yrittäjän tapaan kuumeisesti viikon lopulla alkavaa Helsinki Design Weekiä. Ollemme mukana uudistuneessa Habitaressa aika isosti. Kuvat Rubelli ja Finomlights

Kotola

Kotola-talon tunnelma on rento ja luonnosmainen. Eeva Takkunen ja Peeta Peltola tekivät sävykkään, talon mutkatonta henkeä jatkavan sisustuksen Tapani Takkusen suunnitelemaan, Vivolan toteuttamaan Kotola-taloon. Seinäjoen asuntomessuilla vierailevat ehtivät vielä nähdä kokonaisuuden livenä. Messut ovat avoinna sunnuntaihin 7.8. klo 18 asti. Jo pelkästään tämän (kohde 5) ja tietenkin myös Koskelan talon (kohde 34) vuoksi kannattaa tehdä […]

Talo Koskela 1

Seinäjoen asuntomessut avautuivat tänään. Lehtemme omaa kohdetta, talo Koskelaa viimeisteltiin aamutunneille, ja komia kokonaisuushan sieltä kuoriutui. Arkkitehti Teemu Hirvilammen suunnittelema talo tehtiin puusta, materiaalia kuunnellen. Rauhallinen, varma sisustus jatkaa rakennuksen viitoittamaa henkeä. Sisustus Asun, Ulla Koskinen. Yhteistyössä Woodnotes

Asun 4/16

Asun 4/16 Nämä+ Oscar Niemeyer Pelago Annaleena Hämäläinen Kylpy ja sauna sekä paljon muuta